lauantai 31. tammikuuta 2015

Marja-pähkinämunakas

Olen varmaan maininnut jo useasti rakastavani laiskoja viikonloppuaamuja. Tänään oli pitkästä aikaa yksi niistä, joten teki mieli tehdä jotain oikein hyvää aamupalaksi (tai oikeastaan brunssiksi / lounaaksi, kun laiskottelun takia jaksoin alkaa kokkailla vasta puolilta päivin :)).

Tammikuun Kauneus&Terveys -lehdessä oli useita munakasreseptejä ja tämä resepti on muokattu yhden niistä pohjalta.



Marja-pähkinämunakas

(yhdelle)


3 kananmunaa
1 dl marjoja (omassa versiossani oli mansikoita, mustikoita ja karhunvatukoita)
2 rkl pähkinöitä (vaikkapa cashew- ja saksanpähkinöitä sekä pinjansiemeniä)
ripaus vaniljasokeria
kookosöljyä paistamiseen

Erottele valkuaiset ja keltuaiset toisistaan. Käytä valkuaiset tähän munakkaaseen ja säästä keltuaiset vaikkapa paistettavaksi seuraavana aamuna ruisleivän päälle. Sulata kookosöljy paistinpannulla, kaada valkuaiset pannulle ja anna hyytyä. Valkuaisten hyydyttyä ripottele päälle lempimarjojasi ja -pähkinöitäsi. Ripsauta päälle vielä hieman vaniljasokeria, taita munakas kaksinkerroin ja liu'uta se lautaselle nautiskelua varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeile. Kysy. Kommentoi.