sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Proteiinipannarit ja sokeriton vadelmahillo

Sunnuntaiaamuna saa vähän herkutella, eikö? :) Varsinkin kun ne herkut ovat kaiken lisäksi terveellisiä.

Sokerittoman tammikuun kunniaksi tein tätä sokeritonta raakavadelmahilloa (raakahillo = ei kypsennetä ollenkaan). Ja on muuten hyvää! Kaupan valmiissa hilloissa on usein ihan älyttömät määrät lisättyä sokeria, vaikka sitä ei oikeasti edes tarvittaisi - marjojen oma makeus riittää hyvin. Suosittelen testaamaan tätä hilloa jogurteissa, leivän päällä tai vaikka leipomisessa.

Niin, ja tietty pannareiden kanssa! Mä halusin testata proteiinipannareita (jep, ei juurikaan sokeria), joten ostin Fastin valmiin proteiinipannariseoksen. Älyttömän helppoja ja näppäriä tehdä, ja lisäksi pannareista tulee kivan paksuja, jenkkityylisiä kaunokaisia. Ainoa miinus on se, että näissä maistuu omaan makuuni hieman liikaa keinotekoinen makeutus. Kantsii silti testata jos yhtään kiinnostaa. Itse ajattelin käyttää pussin loppuun ja palata sen jälkeen takaisin vanhojen, tuttujen banaanipannarien pariin.

Ps. Vadelmahillon tekeytymisessä kestää noin tunti, joten se kannattaa valmistaa vaikka edellisenä iltana. Hillo säilyy jääkaapissa noin viikon ajan.

Pps. Tsekatkaapa kuvissa oleva puualusta. Eikö olekin ihan superihana! Mä sain sen joululahjaksi Pariisista. Lahjan antajat olivat sitä mieltä, että se sopisi hyvin näihin mun kokkailukuviini. Ja sopiihan se!







Proteiinipannarit vadelmahillolla

Sokeriton vadelmahillo

(n. 5 dl valmista hilloa)

3 taatelia
2 rkl lämmintä vettä
320 g vadelmia (kotimaisia)
2 rkl chia-siemeniä
hunajaa oman maun mukaan

Tee näin:

Liota taateleita lämpimässä vedessä 10 minuutin ajan, jotta ne pehmenevät vähän.

Sekoita taateli-vesiseosta tehosekoittimella kunnes taatelit hajoavat. Lisää chia-siemenet ja vadelmat sekaan ja sekoita kunnes koostumus on halutunlainen (joko ihan sileä tai vähän sattumia seassa).

Maista hilloa ja lisää halutessasi vähän hunajaa. Kaada hillo lasipurkkiin ja nosta se jääkaappiin tekeytymään noin tunnin ajaksi.


Proteiinipannarit
(4 amerikkalaistyylistä pannukakkua)

1,5 dl proteiinipannarijauhetta *
1,5 dl maitoa
(kookos)öljyä paistamiseen

* Mä käytin Fastin versiota.

Tee näin:

Sekoita pannarijauhe ja maito keskenään blenderillä, shakerissä tai vispilällä kulhossa. Anna valmiin seoksen sakeutua muutama minuutti.

Sulata kookosöljy paistinpannulla tai lättypannulla. Kaada seos pannulle neljäksi pannariksi ja paista keskilämmöllä pari minuuttia. Käännä ja paista vielä minuutin verran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kokeile. Kysy. Kommentoi.